tokka_logo_vaaka_100

Moottorikelkalla Lapin luontoon

Turvallista ja hauskaa

Tokka Safaris on toiminut Levillä vuodesta 2016 ja kasvanut vuosi vuodelta kysynnän mukaan. Tärkein tavoitteemme on alusta saakka ollut tyytyväinen asiakas ja siitä pidämme kiinni.  

Järjestämme unohtumattomia elämyksiä Lapin upeassa luonnossa, jossa on aina mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Modernin kalustomme ansiosta kelkkailu on turvallista ja mukavaa. Henkilökuntamme taas pitää huolen, että safareilla on rento ja hauska tunnelma. He  pitävät huolen, ettei mikään luonnon ilmiö tai tapahtuma jää vahingossa huomaamatta.

Voit ilmoittautua safareille yksin tai ryhmänä. Mikä olisi parempi tapa nostattaa työyhteisön henkeä kuin unohtumaton yhteinen elämys luonnossa? Safarit sopivat mainiosti myös perheille ja kaveriporukoille.  

Voit lähteä maastoon myös omatoimisesti vuokraamalla moottorikelkan. Sinulla ei tarvitse olla kokemusta lajista, sillä pidämme aina ennen kelkan sarviin hyppäämistä koulutuksen, jossa saat eväät turvalliseen kelkkailuun.

Omille retkille vuokrakelkalla

Vauhdikasta ajoa uusimmilla sporttimalleilla vai rauhallista nautiskelua ystävän kanssa touring-mallilla?

Haluatpa nauttia vauhdista tai leppoisasta menosta, meiltä löydät sopivat kelkkamallit retkillesi. Voit vuokrata moottorikelkan yhtä retkeä varten tai vaikka useammaksi päiväksi lomallesi.

Meidän suosikki: Kelkalla Kätkätunturiin

Lähdemme ajamaan Kätkätunturille, suuntana vanha Hanhipirtin erämaakämppä. Siellä nautimme lämpimät juomat pullan kera, jonka jälkeen jatkamme matkaa takaisin Leville. Safarin pituus on noin 25 km ja se sopii mainiosti myös perheille.

Unohtumattomia elämyksiä

Löydät valikoimistamme laajan kirjon unohtumattomia safarielämyksiä , joiden yhteyteen olemme liittäneet mielenkiintoisia oheisohjelmia. Kuka ei haluaisi kokea revontulia tai Lainio Snow Village n upeita jääveistoksia ? Pilkkisafareilla saamme aina saaliiksi upean moottorikelkkaretken läpi Lapin luonnon, joskus jopa ennätyskalan. Perhesafarill a myös lapset pääsevät moottorikelkkailemaan.

Uutta talvelle 2023-2024!

Te pyysitte – me toteutamme! Olemme kehittäneet uuden safarin, jota on kovasti toivottu. Lähde mukaamme Kahden tunturin kierrokselle kiertämään sekä Kätkätunturin että Levin ympäri  nauttimaan upeista tunturimaisemista sekä Hanhipirtin maistuvasta, lappilaisesta keittolounaasta. Jälkiruuaksi pistäydymme vielä Sammuntuvan porotilalla nauttimassa tuoreet pullat ja kuumat juomat.

Vauhdin hurmaa

N äillä safareilla keskitymme olennaiseen, eli moottorikelkkailuun. Löydät valikoimastamme sinulle sopivan safarin, olitpa sitten aloittelija tai kokeneempi kelkkailija. Aloittelijoille sopivat lyhyemmät retket Leville j a Kätkätuntur ille , kokeneemmat kuskit voiva t lähteä Ylläkselle tai Kumputunturille . Jos v auhti on sinun juttusi, lähde mukaan Vauhtisafarille.

Karvaiset kaverit

Lähde unohtumattomaan talviseikkailuun moottorikelkkasafareillemme, joihin on yhdistetty eläinohjelmia. Ajamme moottorikelkalla läpi koskemattoman luonnon porojen tai huskyjen luokse ja pääsemme kokemaan erilaisen elämyksen. Ohjel mien aikana ehdimme myös tutustua eläimiin lähemmin.

Joulupukkia tapaamaan

Hou hou! Tervetuloa luokseni joulukuun alusta loppiaiseen seikkaillen moottorikelkalla läpi lumisen talvimaiseman tai mukavasti lämpimässä minibussissa matkustaen. Odotan sinua innolla rakkaassa majassani, jossa on aina joulun tunnelma. Pääset myös poroajelulle ja lahjatoiveen lisäksi haluan kuulla myös kuulumisesi.

Suosittelemme perheille

Tokka Safaris Family safari with children's snowmobiling

Perhesafari lasten kelkkailulla

Tokka Safaris easy trip around Levi fell

Helppo retki Levitunturin ympäri

Tokka Safaris snowmobile safari to feed reindeer

Kelkalla poroja syöttämään

Tokka safaris pod for children and family package

Perhepaketti kelkalla ja reellä

Tokka Safaris snowmobiling to reindeer ride

Moottorikelkalla porosafarille

Tokka Safaris snowmobiling to wilderness cabin with lunch

Kätkätunturin kierto ja lounas

Tokka Safaris snowmobile trip to wilderness cabin

Kelkalla Kätkätunturin erämaakämpälle

Tokka tiimi.

Me olemme Tokan tiimi, joka viihtyy kelkkareiteillä ja luonnossa sekä nauttii asiakaspalvelusta. Tule meille sellaisena kuin olet, sitä mekin olemme . Toivomme, että kokemuksesi niin meillä toimistolla kuin safareillammekin on aito, rento ja hauska. Haluamme näyttää sinulle kaiken, mitä itse löydämme meitä ympäröivästä Lapin luonnosta . Moni asia siellä voi mennä ohi, jos ei siihen osaa kiinnittää huomiota , mutta me huolehdimme, että sinäkin huomaat.  

Huolehdimme turvallisuudestasi

Kuuntele tarkkaan ennen safareita antamiamme ohjeita. Säänmukainen vaatetus ajovarusteiden alle on tärkeä asia , jolla huolehditaan, että et palellu . Ole tarkkana ajo-opastukse n aikana ja kuuntele ohjeet huolellisesti. Ammattitaitoiset oppaamme auttavat joka käänteessä, mutta kun olet neuvoja jaettaessa tarkkana, voimme keskittyä reitillä matkasta nauttimiseen. Kalustomme on aina hyvässä kunnossa ja safariryhmämme pieniä, joten olet turvallisissa käsissä.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Jos et löydä sopivaa safaria omiin aikatauluihin, ota meihin yhteyttä! Avaamme uusia lisälähtöjä aina tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.

Meiltä onnistuu! Kaikki safarimme ovat räätälöitävissä toiveenne mukaan. Ota meihin yhteyttä ja rakennetaan teille oma kelkkasafari oheisohjelmineen.

Jo vain! Meille käy liikuntaeduista Smartum sekä ePassi . Näillä voit maksaa sekä moottorikelkan vuokrauksen että kelkkasafarin.

Löysitkö vastauksen etsimääsi? Ei hätää jos et löytänyt, katso meidän Hyvä tietää -sivu johon olemme koonneet kattavasti asiakkaidemme kysymyksiä ja vastauksia niihin.

Ota yhteyttä

Olemme avoinna talvisin joka päivä klo 9-17., tai lähetä meille viesti.

moottorikelkka safari

  • Tietosuoja ja evästeet
  • Tokka Safaris 2024

Tokka Safaris logo pysty

Vuokatti Safaris FI

  • Viikko-ohjelma | TALVI
  • Huskysafarit

Moottorikelkkasafarit

  • Lumikenkäseikkailut ja hiihto
  • Pilkkiretket ja jääkellunta
  • Revontuliseikkailut
  • Ruokaelämykset
  • Maastoautosafarit
  • Melontaretket
  • Vaellus- ja luontoretket
  • Karhunkatselu
  • Team ohjelmat
  • Majoitukset
  • Ruokolan Kartano
  • Ota yhteyttä
  • Sijainnit ja tapaamispaikat
  • Valmismatkaehdot
  • Erityisehdot
  • Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Moottorikelkkasafarilla pääset kokemaan Vuokatin parhaat maisemareitit tai viettämään aurinkoisen päivän pilkillä!

Kelkkailemme uusilla hiljaisilla nelitahtikelkoilla turvallisesti oppaan johdolla Vuokatin huikeissa maisemissa. Uuden teknologian ansiosta kelkat ovat entistä ympäristöystävällisempiä ja ajomukavuudeltaan sekä turvallisuudeltaan huippuluokkaa!

Varaa aktiviteetti ja sopiva aika näppärästi netistä

Evästeasetukset.

moottorikelkka safari

Logo

Snow Fun Safaris on Ylläksellä Äkäslompolossa, seitsemän tunturin kylässä, sijaitseva niin talvisiin kuin kesäisiinkin Lapin ohjelmapalveluihin erikoistunut perheyritys. Kuten nimestämme saattaa päätellä, Snow Fun Safaris järjestää hauskoja retkiä.

Snow Fun Safarit ovat paljon muuta kuin moottorikelkkailua, poro- tai koiravaljakkoajelua tai lumikengillä kävelyä. Nuo kaikki ovat välineitä, joiden avulla pääsemme nauttimaan Ylläksen alueen mahtavasta luonnosta sekä tutustumaan biologian ohella paikalliseen historiaan ja kulttuuriin. Oppaan paikallistuntemus on se, mikä tekee tavallisesta safarista Snow Fun Safarin.

Tervetuloa lumihauskaan!

Avoinna jälleen ens talvena. Kivaa kesää!

Vuokraus

Easy Snowmobile Safari Into The Nature / Helppo Moottorikelkkasafari_1943875

Next available dates

Easy snowmobile safari into the nature / helppo moottorikelkkasafari.

Get familiar with snowmobiling / Tule tutuiksi moottorikelkkailun kanssa

What to expect?

This snowmobile tour gives you good opportunity to get familiar with the local's favorite way of getting around, driving on snowmobile! In the wild we will make a nice break for hot drinks and sweet snacks. Suitable for the whole family!

Nyt pääset tutuiksi ehkä lapin suosituimman menopelin kanssa, jota monet paikalliset pitävät lyömättömänä. Moottorikelkka on omiaan talvisessa luonnossa liikkumiseen ja se on kaiken lisäksi hauskaa! Tämä matalan kynnyksen safari sopii koko perheelle.

What is included?

Winter clothing, transfers, snowmobile instructions and snowmobile safari 2 persons/snowmobile of approx. 1,5 hours, hot drinks, cookies, guiding / Lämpimät varusteet, kuljetukset, ajo-ohjeistus ja noin 1,5 h moottorikelkkasafari 2hlö/kelkka, kuumat juomat, keksit ja opastus.

Additional information

  • Cancellation Policy: Fee of $100 if cancelled 24 hours before event or less.
  • Quality Assurance: Travelade only works with selected local partners we trust to provide high quality service.

Sharing is caring!

  • Wonderguide

Logo image

  • Rekisteröidy

visitpyhaluosto_moottorikelkkailu

Moottorikelkkailu ja safarit

Tervetuloa nauttimaan ainutlaatuisesta moottorikelkkailuelämyksestä pyhälle.

Tiedotus 6.4.2024 Pyhän liikekeskukselta moottorikelkkareitille Luoston ja Kemijärven suuntaan reitin ylittää metsäkone, joka aiheuttaa syvät urat reitille. Reitillä varoituskyltit sekä varovaisuutta noudatettava alueella kelkkaillessa.

Koe unohtumaton moottorikelkkailu Lapin upeissa talvimaisemissa, missä lumiset tunturit ja metsät luovat taustan seikkailullesi. Pyhä-Luosto on täydellinen kohde tälle jännittävälle aktiviteetille . Tutustu moottorikelkkailun maailmaan ammattitaitoisten oppaidemme johdolla ja koe talven taika moottorikelkkaillen.

Sekä Pyhän että Luoston moottorikelkkareitistö on yhteydessä toisiinsa, ja hyvin hoidettu reitistö tarjoaa vaihtoehtoja kelkkailuun niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin. Pyhä-Luoston ympäristöstä löydät yli 300 km päiväretkille soveltuvia reittejä. Voit jatkaa Pyhä-Luostolta reittejä Sodankylään , Rovaniemelle , Kemijärvelle tai vaikka Savukoskelle . Suosittelemme kuitenkin suunnittelemaan pidemmät päiväretket tarkoin, koska alueen lähin tankkauspiste sijaitsee Pyhällä K-Market Pyhätunturin edessä ja seuraavat kuntien keskustoissa. Tämän lisäksi kelkkailijalla on hyvä olla ladattuna 112-sovellus , jonka avulla hätäkeskus voi paikantaa avun tarpeessa.

Voit nähdä Pyhä-Luoston kelkkareitit latuseurantajärjestelmästä sekä niiden viimeisimmän huoltotiedon. Karttaa myös merkitty kelkkaurat jotka on hyvä tarkastaa, koska osa urista on maksullisia. Pyhä-Luostolla maksullinen uralupa Huttujärven reitille on hankittavissa Luontokeskus Naavasta taikka Eraluvat.fi palvelusta.

Myös Retkikartta.fi-palvelusta näet kätevästi Pyhä-Luosto alueen kelkkareitit. Huom! Uria ja virallisia reittejä eivät ole erikseen merkitty karttaan. Palvelusta löydät myös tietoa Pyhä-Luosto alueen reiteistä.

Moottorikelkkailijan muistilista

  • Käännä englanniksi Suurin sallittu nopeus reitillä on 60 km/h.
  • Jääpeitteisellä vesialueella suurin sallittu nopeus on 80 km/h.
  • Mikäli hinataan perärekeä, jossa kuljetetaan henkilöitä, suurin sallittu nopeus on 40 km/h
  • Suojakypärää on käytettävä kelkkaillessa aina. Kypäräpakko koskee myös alle 15-vuotiaita. Alaikäisten kypärän käytöstä vastaa kelkan kuljettaja
  • Moottorikelkkailureiteillä noudatetaan tieliikennelakia. Moottorikelkan kuljettajalta edellytetään T-luokan ajokorttia ja vähintään 15 vuoden ikää.

Moottorikelkkasafarit ja vuokraus

PyhäSafaris

Kotimaiset Lynx nelitahtikelkat ovat hiljaisia, taloudellisia ja käryttömiä! Asiantunteva ja osaava henkilökuntamme opastaa sinut kelkkailuun ja alueen reitistöön. Kelkkareitille pääset suoraan safaritalomme pihasta. Vuokraamme kelkkoja myös päiväksi.

Lisätietoa 0407789106 tai [email protected]

Experience Pyhä - äänettömät ja päästöttömät sähkömoottorikelkat

Tarjoamme asiakkaillemme erilaisia päästöttömiä aktiviteetteja Pyhän alueella niin itse kuin yhteistyökumppaneidemmekin kautta.

Lisätietoja

Experience Pyhä +358 50 543 6627 [email protected]

Northern Lights Village Pyhä

Uusi Northern Lights Village tarjoaa moottorikelkkasafareita koko perheelle. Erikoisuutena revontuliteemaiset safarit ja lastenkelkat. Kaikki varattavissa suoraan verkkokaupasta.

+358 164 691 200 [email protected]

Bliss Adventure - Sähkökelkalla Lampivaaran Ametistikaivokselle.

Lähtö moottorikelkalla Pyhältä Luoston suuntaan. Retkellä ajetaan läpi Pyhä-Luoston kauniin talvisen maiseman ja Lampivaaran huipulle, josta lähdetään opastetulle ametistikaivosvierailulle. Pääset kierroksella kaivamaan oman onnen ametistin ja kuulemaan tarinaa kvartsin synnystä.

Moottorikelkkasafari sopii aloittelijasta - kokeneeseen kelkkailijalle.

Min 2 hlöä. Varaukset ennakkoon. Katso lisätietoja ohjelmasta Ametistikaivosvierailu sähkökelkalla.

Bliss Adventure Oy +358 40 530 2206 [email protected]

Lucky Ranch

Privaatti moottorikelkka safareita ja revontulisafareita pienille porukoille, perheille ja pariskunnille.

Lisätietoja Luckyranch.fi

Pyhä Igloos

Moottorikelkat ovat nelitahtimoottorilla varustettuja polttoainetaloudellisia kelkkoja, jotka sopivat mainiosti paitsi leppoisaan retkeilyyn. Vuokraukset 4-24h

0400 448 160 tai [email protected]

Lapland Safaris Luosto

Tarjoamme maistiaisia paikallisesta elämäntyylistä 2–6 tunnin moottorikelkkasafareillamme ja uutuutena eSled eli uuden sukupolven sähkökelkkasafarit. Safarit sopivat kaikille, joilla on ajo- tai moottoripyöräkortti sekä hitunen seikkailumieltä. Erikoisuutena useamman päivän safarit jäämerelle.

Lisätietoa 016 624 336 tai [email protected]

Pyhä-Luoston moottorikelkkareitit

Pyhä-Luostolta löydät paljon eripituisia reittejä päiväretkiksi tuntureilla. Suurin osa reiteistä Pyhä-Luostolla ovat maksuttomia. Ainoana poikkeuksena on Huttujärven ura, joka kulkee Pyhä-Luoston kansallispuiston halki. Kyseiselle uralle on ostettava Metsähallituksen uralupa. Sen voi lunastaa Eraluvat.fipalvelusta tai Luontokeskus Naavasta Pyhältä.

SUOSITUIMMAT REITIT OVAT: Revontuliretti Pyhän ja Luoston ympäri ympäri 94-106 km

Pyhätunturin ja Luostotunturin ympäri kiertävän Revontulireitin pituus on n. 94 km. Reitille voi saada lisäpituutta kiertämällä Orresokan, jolloin matkaa koko pituus on 106 km. Reitin varrella on kaksi tulipaikkaa Poisionpalon laavu ja Siurunsuun kota. Kelkkareitin varrelta Pyhän ja Luoston välissä löytyy Pororavintola Kopara, joka on oiva levähdyspysäkki pitkällä ajomatkalla. Pyhän liikekeskuksella K-Market Pyhätunturissa on alueen ainoa tankkauspiste.

Pyhältä - Luostolle reitti 33 km

Reitti on yleensä eniten ajettu reitti Pyhä-Luostolla sillä paikalliset safaritalot Lapin Safarit Luosto ja Pyhäsafaris ajavat reitillä moottorikelkkasafareita. Kelkkareitin varrelta Pyhän ja Luoston välissä löytyy Pororavintola Kopara, joka on oiva levähdyspysäkki pitkällä ajomatkalla. Koparassa palvelee Pororavintola Kopara, jossa sesonkeina tarjoillaan päivittäin porokeittoa. Ravintolasta voi myös ostaa lipun Poropuisto Koparan poropolulle, jossa pääsee ruokkimaan poroja. Pyhän päästä reitti alkaa Pyhän liikekeskukselta ohittaen PyhäSafariksen safaritalon. Reitti risteää muutaman sadan metrin päässä Kemijärven suuntaan (oikealle) ja Luostolle (vasemmalle). Huomioithan että Luostolla ei ole tankkauspistetta. Reitti Luostolla risteää Orresokkaan ja Luoston keskustaan johon reittiä pitkin pääsee Lapland Safaris Luoston pihapiirin ohittaen aivan Ravintola Punaketun kulmalle.

Moottorikelkka elämykset 

Ice Fishing at Lake Pyhäjärvi by Experience Pyhä

eSled Safari Pilkkiretkelle Ke & Su kello 10:00-13:00

Ametististikaivos_Lampivaara

eSled Safari Lampivaaran ametistikaivokselle Ke kello 12:00-18:00

Experience Pyhä Northern Lights eSled Safari

Pohjolan Yöt eSled Safari Ma, Ke & Pe 19:00-22:00

Experience Pyha eSled Safari Conquer The Fells

eSled Safari Tunturin Huipulle To & La kello 10:00–13:00

Conquer the Fells Electric Snowmobile Tour by Experience Pyha

eSled Pohjolan Sisu Safari Ti & Pe Kello 9:00-14:00

Lucky Ranch safari.jpg

Privaatti moottorikelkkaretki 2,5h

  • Arctic Art Week
  • Tapahtumat & ryhmät
  • Yhteistyökumppanit & media
  • Avoimet työpaikat

Kakslauttanen

  • Kuningatarsviitit
  • Perinnetalo
  • Joulupukin koti
  • Kullankaivajamökit
  • Husky safari
  • Moottorikelkkasafarit
  • Ice karting
  • Ratsastus- ja rekiretket
  • Revontulien metsästys
  • Pilkkisafari Inarijärvellä
  • Hiihto ja hiihtokoulu
  • Jäänmurtaja Sampo
  • Laskettelu ja lumilautailu
  • Kullanhuuhdonta
  • Hevossafari
  • Huskysafari
  • Lemmenjoen risteily
  • Retkipäivä Inariin
  • Keskiyön auringon bongaaminen
  • Vuokra-autolla Pohjois-Norjaan
  • Mönkijäsafari
  • Maastopyöräily
  • Melonta ja koskenlasku
  • Kalastusretket
  • Sienestys ja marjastus
  • Vieraile joulupukin kotona
  • Häämajoitus
  • Savusaunat ja avantouinti
  • Kokoustilat
  • Kuljetukset
  • Välinevuokraus
  • Matkamuistomyymälät
  • Vierailu Kakslauttasessa
  • Taidegalleria
  • Vipuvoimaa EU:lta
  • Yrityksemme historia
  • Tietosuojaseloste
  • Häät ja häämatkat
  • Tietoa meistä

Moottorikelkkasafari

Nopein, äänekkäin ja addrenaliinia nostattavin tapa liikkua Lapin luonnossa. Safarimme sukeltavat tuntureilta lumisiin metsiin esitellen seudun komeimmat maisemat.  2 tunnin safarilla nautitaan kahvit maastossa, 4 tunnin safarilla kokataan lounas nuotiolla ja ruokaillaan luonnon helmassa. Mikäli intoa riittää, tarjoamme myös yön yli kestäviä kelkkasafareita.

moottorikelkka safari

Stay up to date with our latest news

Subscribe to our newsletter.

Kakslauttanen icon

Sydän-Hämeen Safarit

Mönkijä-, vesijetti- ja moottorikelkkasafarit

logo

Virkistys-, tyky- ja tyhypäivä tai pikkujoulu turvallisesti.

Toiminnallinen pikkujoulu starttaa Pälkäneellä Tampereen kupeessa mönkijäsafarilla. Nopean suihkun jälkeen on hyvä suunnata Tampeen herkullisiin joulupöytiin ja yön sykkeeseen. Tai sitten jäätte omalla porukalla meille saunomaan pidemmän kaavan mukaan.

Valitse safaripaketti tai suunnittele omasi

Ehdota uutta tai valitse valmiista paketeista mieleinen ja varaa ryhmällesi täydellinen irtiotto arjesta, me huolehdimme lopusta. Asiakastilaisuus, tyky tai tyhy -päivä, tai vaikka pikkujoulu, niin ruokailu,  kokoustilat ja safarit järjestyy. Ohjelmapalvelu Etelä Suomi, Pirkanmaa ja siellä Kangasala sekä Pälkäne. Toimimme siis lähellä suuria kaupunkeja: Helsinki, Turku, Tampere, Lahti.

moottorikelkka safari

Mönkijäsafari, vesijettisafari, moottorikelkkasafari.

monkijasafari22

  • Mönkijäsafarit

Keli kuin keli - mönkijäsafari onnistuu läpi vuoden! Uskaliaille upottavaa suolettoa, sekä kinkkisiä Syrjänharjun rinteitä. Nauttijoille helppoja taipaleita harjuisissa maisemissa laakeine peltoineen. Matkalla huilatessa paistamme kodalla makkarat, sekä keitämme kaffit.

vesijettisafari3

  • Vesijettisafarit

Vesijettisafari kulkee vauhdikkaasti suurilla järven selillä tai rauhallisesti kuvankauniita jokimaisemia katsellen vaikka Rönnvikin viinitilalle, museoautonäyttelyyn Mobiliaan tai vuorokauden reissu Rönniin Eräjärvelle tanssimaan. Reissun päätteeksi otetaan oikeat rodeot järvenselällä.

moottorikelkkasafari13

  • Moottorikelkkasafarit

Moottorikelkkasafari pilkille ja takaisin? Tai vaativa kelkkaturnee välillä poiketen metsämiesten kodalle makkaranpaistoon? Kiihdytyskisat? Kaikki nämä ja muitakin vaihtoehtoja löytyy moottorikelkkasafarille; puhumattakaan yönylireissuista saunoineen ja ruokailuineen.

Safareiden kotipaikka on erinomaisten kulkuyhteyksien varrella keskellä Hämettä Pälkäneellä järvien ja harjujen kehdossa ja asfalttia pitkin pääsee aina parkkipaikallemme asti. Toimimme siis lähellä suuria kaupunkeja, Helsinki, Turku, Tampere, Hämeenlinna, Lahti talousalueella. Etelä-Suomi ja Pirkanmaa on pihapiiriämme.

Ympäristö ja turvallisuus

Asiakkaan turvallisuus ja sopusointu luonnon ja muiden luonnossa liikkujien kanssa on meille moottoroitujen ohjelmapalveluiden järjestäjänä erittäin tärkeää. Safariin osallistuville henkilöille annetaan aina kalustokohtainen käyttö- ja turvallisuuskoulutus, sekä asianmukaiset turvavarusteet ennen safarin aloittamista. Kaikki safarilaitteemme on varustettu puhtaalla sähkömoottorilla tai vähäpäästöisellä nelitahtimoottorilla.

Sydän-Hämeen Safarien toiminta käynnistyi kesällä 1999 ja kokemusta safareiden järjestämisestä meiltä löytyy näin ollen 24-vuoden takaa. Yritysideana on tarjota yhteistyökumppaneiden kanssa tasokkaita elämysretkiä luontoon. Olemme erikoistuneet Etelä-Suomen yritysten asiakas- sekä henkilöstötilaisuuksien järjestämiseen.

Asiakkaidemme arvosteluja:

The guide is a very friendly and courteous person. The 3 hour snowmobile safari we took with him through the forests and over the frozen lake was well planned and just awesome. He always checked on us, if we were fine, because it was a freezing -20 degree during the trip. I recommend to take a tour!!

Lukas Künzi Avatar

Kiitos paljon, Mika! It was an amazing experience in a beatiful area of Finland. We hightly recommend take a tour with you. Happy new year!

Enrique Oñate Avatar

Mönkijäsafari oli ihan paras!

Elisa Ottavainen Avatar

Suosittelen 👍

Harri Luukkonen Avatar

Hieno mönkijäsafari tuli ajettua. Voin suositella

Jani Savolainen Avatar

I recommend 👍

Harri Avatar

Hyvät mönkijäsafarit, paljut ja saunat!

Ville Matikainen (Zyrteekki) Avatar

Hyvin järjestettyjä tapahtumia. Suosittelen.

Mikael Risikko Avatar

VARAA SAFARI!

Mönkijäsafari harjumaisemissa, Vesijettisafari kiiltävällä järvenselällä tai Moottorikelkkasafari nietoksilla?

Tee tarjouspyyntö alla olevasta painikkeesta tai ota meihin suoraan yhteyttä kaikessa liittyen safareihin ja oheisohjelmiin!

Privacy Overview

  • Vastuullisuus
  • Sähkömaastopyöräsafarit
  • Avoimet safarit
  • Yhteistyökumppaneiden sauna- ja majoitustilat
  • Lisäohjelmat safarille
  • Kokouspaketti
  • Moottorikelkat
  • Sähkömaastopyörät
  • Tarjouspyyntö
  • Yhteistyökumppanit
  • Tietosuojaseloste
  • Mönkijäsafarit
  • Vesijettisafarit
  • Moottorikelkkasafarit

Kalusto ja vuokraus

Tietoa meistä.

  • Ota yhteyttä

moottorikelkka safari

Elämyksiä ympäri vuoden

Moottorikelkkasafari saukirkolle, moottorikelkkasafari ruuhitunturiin, vesijettisafari savukoskelle päiväretki, vesijettisafari saija – vuorela, vesijettisafari savukoskelle, 2pv, mönkijäsafari ruuhitunturiin, mönkijäsafari kenttälammelle ja tuntsalle, erämaan vapaudessa, kola extreme - unohtumattomia safareita itä-lapin erämaassa.

Kola Extreme Safaris järjestää Sallassa ja Itä-Lapissa monipuolisia safareita ympäri vuoden. Tarjoamme moottorikelkka-, mönkijä- tai vesijettisafareita. Kokeneet oppaamme tuntevat alueen reitit ja kohteet erinomaisesti, jotta voimme tarjota asiakkaillemme unohtumattomia seikkailukokemuksia. Olitpa kiinnostunut lumipeitteisestä erämaasta tai upeista Lappiin kuuluvista vesistöistä, meiltä löytyy sopiva seikkailu jokaiselle.

Vesijettisafarit Sallassa ja Itä-Lapissa

Tarvitsetko mönkijää, moottorikelkkaa tai vesijettiä seikkailuusi?

Lynx xterrain brutal 850.

Lynx Xterrain Brutal 850 on tehokas ja kestävä moottorikelkka vaativiin maasto-olosuhteisiin. Siinä on vahva 850-kuutioinen moottori, kestävä runkorakenne ja edistyksellinen jousitusjärjestelmä, tarjoten vääntöä, vakautta ja ajomukavuutta epätasaisilla alustoilla. Kelkka on suunniteltu seikkailunhaluisille ja vauhdikkaille ajajille, takaen samalla luotettavuutta ja kestävyyttä.

Vuokraa kelkka

Sea-Doo Spark Trixx

Täydellinen valinta vesillä seikkailuihin. Sen kevyt ja ketterä muotoilu tekee siitä helpon hallita ja suorituskykyinen moottori tarjoaa vauhtia ja jännitystä. Ota kontrolli omiin käsiisi ja koe vapaudentunne sekä adrenaliinin huuma Sea-Doo Spark Trixx vesijetin avulla. Vuokraa Vesijetti

Can-Am Outlander 6X6

Täydellinen valinta vaativiin maastoihin ja monipuolisiin seikkailuihin. Sen kuusipyöräinen voimansiirto tarjoaa erinomaisen pidon ja vetokyvyn, mahdollistaen haastavienkin maastojen tutkimisen. Vankka runko, tehokas moottori ja jousitus takaavat mukavan ja vakaan ajokokemuksen. Olitpa sitten metsästämässä, kuormaamassa tai tutkimassa luontoa, Can-Am Outlander 6X6 mönkijä on luotettava kumppanisi jokaisessa seikkailussa.

Vuokraa Mönkijä

Unohtumattomia seikkailuelämyksiä Sallassa

Kola Extreme Safaris on jo yli 30 vuoden ajan järjestänyt unohtumattomia seikkailuja Itä-Lapissa. Yritys tarjoaa monipuolisia aktiviteetteja, kuten moottorikelkka-, mönkijä-, metsästys- ja kalastussafareita. Toimistomme sijaitsee Sallassa, lähellä upeita luontokohteita.

Kola Extremen tavoitteena on tarjota turvallisia ja laadukkaita seikkailuja. Oppaamme ovat kokeneita ammattilaisia, jotka tuntevat alueen kuin omat taskunsa. He johdattavat sinut upeisiin maisemiin ja auttavat luomaan unohtumattomia kokemuksia.

Safarimme suunnitellaan huolellisesti, ja asiakkaiden turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. Käytössämme on laadukkaita ja turvallisia varusteita ja välineitä, jotta voit nauttia seikkailusta huoletta.

Liity Kola Extreme Safariksen seikkailijoiden joukkoon ja koe Itä-Lapin upea luonto ja jännittävät aktiviteetit. Tarjoamme unohtumattomia hetkiä ja elämyksiä luonnon keskellä. Ota yhteyttä ja lähde kanssamme seikkailuun!

Varaukset ja tiedustelut

Itä-lapin upeat maisemat kutsuvat seikkailuun - lähde unohtumattomalle matkalle, +358 40 069 4900   |  [email protected], 1. rekisterinpitäjä.

Yritys OY/AB

Yhteystiedot

Esimerkkitie 1
00000 Paikkakunta 040 123 4567 [email protected]

Rekisteristä vastaava henkilö

Essi Esimerkki 040 123 4567 [email protected]

2. Rekisteröidyt

  • Potentiaaliset asiakkaat

3. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Yritys OY / AB:n asiakasrekistereihin tallennettuja henkilötietoa käytetään asiakassuhteen hoitamiseen, palveluiden kertomiseen, markkinointitarkoitukseen sekä yrityksen palveluiden ja muiden toimintojen kehittämiseen / suunnitteluun sekä vastaaviin tarkoituksiin.

4. Rekisteriin tallennettavat henkilötiedot

Asiakasrekisteri sisältää seuraavat tiedot:

  • Puhelinnumero

Asiakastiedot

Tiedot ostetuista tuotteista / palveluista

5. Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, joiden käyttämistä koskevat pyynnöt tulee tehdä osoitteeseen [email protected]

Tarkastusoikeus

Rekisteröity voi tarkistaa tallentamamme henkilötiedot.

Oikeus tietojen oikaisemiseen

Rekisteröity voi pyytää oikaisemaan häntä koskevat virheelliset tai puutteelliset tiedot.

Vastustamisoikeus

Rekisteröity voi vastustaa henkilötietojen käsittelyä, mikäli kokee, että henkilötietoja on käsitelty lainvastaisesti.

Suoramarkkinointikielto

Rekisteröidyllä on oikeus kieltää tietojen käyttäminen suoramarkkinointiin.

Poisto-oikeus

Rekisteröidyllä on oikeus pyytää tietojen poistamista, jos tietojen käsittely ei ole tarpeen. Käsittelemme poistopyynnön, jonka jälkeen joko poistamme tiedot tai ilmoitamme perustellun syyn, miksi tietoja ei voida poistaa.

On huomioitava, että rekisterinpitäjällä voi olla lakisääteinen tai muu oikeus olla poistamatta pyydettyä tietoa. Rekisterinpitäjällä on velvollisuus säilyttää kirjanpitoaineisto Kirjanpitolaissa (luku 2, 10 §) määritellyn ajan (10 vuotta) mukaisesti. Tämän vuoksi kirjanpitoon liittyvää aineistoa ei voida poistaa ennen määräajan umpeutumista.

Suostumuksen peruuttaminen

Jos rekisteröityä koskeva henkilötietojen käsittely perustuu ainoastaan suostumukseen, eikä esim. asiakkuuteen tai jäsenyyteen, voi rekisteröity peruuttaa suostumuksen.

Rekisteröity voi valittaa päätöksestä tietosuojavaltuutetulle

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia, että rajoitamme kiistanalaisten tietojen käsittelyä siksi aikaa, kunnes asia saadaan ratkaistua.

Valitusoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle kantelu, jos hän kokee, että rikomme henkilötietoja käsitellessämme voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä. Tietosuojavaltuutetun yhteystiedot: www.tietosuoja.fi/fi/index/yhteystiedot.html

6. Säännönmukaiset tietolähteet

Henkilötietoja kerätään asiakkaalta itseltään asiakkaansuhteen syntyessä sekä rekisteripitäjän järjestelmistä palveluihin verkkolomakkeiden kautta. Lisäksi päivitetään viranomaislähteistä tai muilta palveluntarjoajilta, millä varmistetaan tiedon ajantasaisuuden.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Tietoja ei pääsääntöisesti luovuteta markkinointitarkoituksiin YRITYS OY:n ja sen jäsenliikkeiden ulkopuolelle.

8. Käsittelyn kesto

Henkilötietoja käsitellään pääsääntöisesti niin kauan, kuin asiakkuus on voimassa. Markkinointilistaltamme rekisteröity pääsee poistumaan itse jokaisessa lähettämässämme markkinointisähköpostissamme olevan linkin kautta taikka lähettämällä viestin osoitteeseen:
[email protected]

9. Henkilötietojen käsittelijät

Rekisterinpitäjä ja tämän työntekijät käsittelevät henkilötietoja. Voimme myös ulkoistaa henkilötietojen käsittelyn osittain kolmannelle osapuolelle, jolloin takaamme sopimusjärjestelyin, että henkilötietoja käsitellään voimassa olevan tietosuojalainsäädännön mukaisesti ja muutoin asianmukaisesti.

10. Tietojen siirto EU:n ulkopuolelle

Henkilötietoja ei siirretä EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

11. Automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Emme käytä tietoja automaattiseen päätöksentekoon tai profilointiin.

12. Evästeet ja selailun seuranta

Keräämme käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden (“cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden, kuten selaimen paikallisen tietovaraston, avulla. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät usein nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat selaimet.

Sivustomme käyttää Google Analytics-palvelua.

Sivuillamme on myös linkkejä muihin sivustoihin ja palveluihin. Me emme vastaa näiden ulkopuolisten sivustojen yksityisyydensuojakäytännöistä tai sisällöistä. Kolmannet osapuolet voivat asettaa evästeitä käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän vieraillessa palveluissamme tilastoidakseen eri sivustojen kävijämääriä.

Takaisin etusivulle

  • Search Hae Hae …
  • Hae Hae …

Moottorikelkkavuokraus

moottorikelkka safari

cover image

Elektrostal

City in moscow oblast, russia / from wikipedia, the free encyclopedia, dear wikiwand ai, let's keep it short by simply answering these key questions:.

Can you list the top facts and stats about Elektrostal?

Summarize this article for a 10 year old

Sähkömoottorikelkkailu Nauti arktisesta luonnosta uusilla hiljaisilla ja päästöttömillä sähkömoottorikelkoilla

downward arrow

Sähkömoottorikelkkailu

Koe vauhdin hurmaa sähköisten aktiviteettien kautta sähkökelkkailemalla Lapin lumisten metsien halki tai pyöräilemällä sähköpyörällä läpi kesän vehreyden, Lapin hurmaavan ruskan ja talven hohtavien hankien loisteessa. Sähköiset aktiviteetit ovat oiva vaihtoehto, kun haluat nauttia pohjoisen luonnosta äänettömämmin.

Olemme ottaneet ensimmäisten joukossa Suomessa käyttöön sähköiset moottorikelkat, joiden äänettömässä kyydissä koet Lapin upeat maisemat aivan uudella tavalla. Sähkökelkat ovat miellyttävä tapa liikkua luonnossa: ne toimivat sähkömoottoreilla perinteisten polttomoottoreiden sijaan ja tarjoavat ympäristöystävällisemmän sekä hiljaisemman vaihtoehdon perinteisille moottorikelkoille. Toteutamme sähkökelkkasafareita Rovaniemellä sekä Luostolla.

RETKET SÄHKÖMOOTTORIKELKALLA

Kuvittele, miltä tuntuu kiitää sähkökelkalla pitkin Lapin lumisia ja avoimia maastoja ja nauttia pohjoisen luonnon hiljaisuudesta. Aktiviteetit toteutetaan ammattilaisten ohjaamina, mikä takaa turvallisen ja unohtumattoman kokemuksen. Sähkökelkalla järjestettävät aktiviteetit sopivat kaikille, joilla on ajo- tai moottoripyöräkortti sekä hitunen seikkailumieltä.

Ensimmäiset sähkökelkkasafarit toteutettiin tammikuussa 2024.

AJANKOHTAISTA

Sähkökelkkasafarien suosio on kasvanut jo ensimmäisen talven aikana – ympäristöystävälliset kelkat rakentavat kelkkasafarien tulevaisuutta.

Pohjoismaiden suurimman elämyspalveluyrityksen Lapland Safariksen asiakkaat ovat päässeet tänä talvena kokemaan Lapin luonnon päästöttömien ja lähes äänettömien sähköisten moottorikelkkojen kyydissä. Sähkökelkkasafarit aloitettiin tammikuun alussa ja niiden kysyntä on ollut kasvussa jo parin ensimmäisen toimintakuukauden aikana. Asiakkailta on tullut positiivista palautetta muun muassa sähkökelkan ajomukavuudesta ja pohjoisen luonnon kokemisesta uudella tapaa.   Lue lisää >> (siirryt sivulle laplandhotels.com)

Aloita sähkömoottorikelkkaretken varaaminen valitsemalla vuodenaika

Travelers' choice 2023.

TripAdvisor certificate of excellence

  • Entertainment
  • Sports Sports Betting Podcasts Better Planet Vault Mightier Autos Newsletters Unconventional Vantage Experts Voices
  • Subscribe for $1
  • Sports Betting
  • Better Planet
  • Newsletters
  • Unconventional

Russia's Nuclear Deterrent Command Center Imperiled by Winter Freeze—Report

A Russian nuclear deterrent command center in Moscow has been imperiled by power outages that have impacted more than one-quarter of the region's cities amid freezing temperatures, a Russian Telegram channel has reported.

The VChK-OGPU outlet, which purports to have inside information from Russian security forces, reported that the 820th Main Center for Missile Attack Warnings—part of the Russian Space Forces, a branch of the country's Aerospace Forces—near Solnechnogorsk in Moscow is without power.

It serves as the space forces early warning network against potential ballistic missile attacks.

The development comes as Russians are reported to be suffering from power outages in their homes in the Moscow region caused by technical issues at plants amid subzero temperatures.

 Russian Yars intercontinental ballistic missile launcher

On January 4, a heating main burst at the Klimovsk Specialized Ammunition Plant in the town of Podolsk, which is about 30 miles south of central Moscow. Since then, tens of thousands of Russians are reported to have no heating in their homes.

Affected areas include the cities of Khimki, Balashikha, Lobnya, Lyubertsy, Podolsk, Chekhov and Naro-Fominsk, a map published by a Russian Telegram channel and shared on other social media sites shows.

Other Russian media outlets reported that in Moscow, residents of Balashikha, Elektrostal, Solnechnogorsk, Dmitrov, Domodedovo, Troitsk, Taldom, Orekhovo-Zuyevo, Krasnogorsk, Pushkino, Ramenskoye, Voskresensk, Losino-Petrovsky and Selyatino are also without power.

The Telegram channel said that at the 820th Main Center for Missile Attack Warnings, "the crew...is on duty around the clock."

"It is here that the decision on a retaliatory nuclear strike is executed," the channel said.

  • Russia maps show 25% of Moscow without power amid winter freeze "emergency"
  • Serbian mercenary turns on Russian leaders: "They treat us like cattle"
  • Winter freeze threats come back to bite Russia as power outages spread

Newsweek could not independently verify the report and has reached out to the Russian Defense Ministry by email for comment.

Power outages have also been reported in Russia's second-largest city, St. Petersburg, in the country's western Voronezh region, in the southwest city of Volgograd, and in Rostov, which borders Ukraine, a country that Russia has been at war with since February 24, 2022.

On Sunday, two shopping malls in St. Petersburg were forced to close because of problems with light and heating, reported local news outlet 78.ru. Hundreds of other homes in the city have had no electricity, water or heating for days amid temperatures of -25 C (-13 F).

Russian authorities have also been forced to compensate passengers of a train that ran from Samara to St. Petersburg (a 20-hour journey) without heating during -30 C (-22 F) temperatures. Videos circulating on social media showed carriage windows frozen over. A passenger also said the toilet didn't work during the trip because of frozen pipes.

Do you have a tip on a world news story that Newsweek should be covering? Do you have a question about the Russia-Ukraine war? Let us know via [email protected].

Uncommon Knowledge

Newsweek is committed to challenging conventional wisdom and finding connections in the search for common ground.

fairness meter

Newsweek is committed to journalism that's factual and fair.

Hold us accountable and submit your rating of this article on the meter.

About the writer

Isabel van Brugen is a Newsweek Reporter based in Kuala Lumpur. Her focus is reporting on the Russia-Ukraine war. Isabel joined Newsweek in 2021 and had previously worked with news outlets including the Daily Express, The Times, Harper's BAZAAR, and Grazia. She has an M.A. in Newspaper Journalism at City, University of London, and a B.A. in Russian language at Queen Mary, University of London. Languages: English, Russian

You can get in touch with Isabel by emailing [email protected]  or by following her on X @isabelvanbrugen

To read how Newsweek uses AI as a newsroom tool, Click here.

Newsweek cover

  • Newsweek magazine delivered to your door
  • Newsweek Voices: Diverse audio opinions
  • Enjoy ad-free browsing on Newsweek.com
  • Comment on articles
  • Newsweek app updates on-the-go

Newsweek cover

Top stories

moottorikelkka safari

America's Retirement Dream is Dying

moottorikelkka safari

Russia Loses Control of Key Island

moottorikelkka safari

How Playboy Model Blew Lid On Donald Trump Payments

moottorikelkka safari

Ron DeSantis VP Speculation Erupts After Donald Trump Meeting

Newsweek magazine cover

IMAGES

  1. Lynx Safari Touring

    moottorikelkka safari

  2. Ski-Doo Safari Safari 400 cm³ 1989

    moottorikelkka safari

  3. Ski-Doo Safari 400 cm³ 1990

    moottorikelkka safari

  4. Lynx Safari 400 400 cm³ 2001

    moottorikelkka safari

  5. Ski-Doo Safari 503r 500 cm³ 1988

    moottorikelkka safari

  6. Ski-Doo Safari L 377 400 cm³ 1990

    moottorikelkka safari

VIDEO

  1. Kelkka kunnolla nalkissa! Pilkka sattui omaan nilkkaan!

  2. KELEKKA Kesäteloille !

  3. Kelkkailua.. LAPIOHOMMIKS Menee !!

  4. kelkkasafari

  5. Moottorikelkka, kotateltta ja kamiina. Talviretkeilyä takametsissä

  6. 2025 SNO 9R Flatland Launch Video

COMMENTS

  1. Moottorikelkkailua Levillä

    Vuokraa moottorikelkka ja reki lapsille perheen omatoimiselle retkelle Levillä. Varaa nyt. Tokka tiimi. Me olemme Tokan tiimi, joka viihtyy kelkkareiteillä ja luonnossa sekä nauttii asiakaspalvelusta. Tule meille sellaisena kuin olet, sitä mekin olemme.

  2. SnowFun Safaris

    moottorikelkka, safari, aktiviteetti, seitsemän tunturia, ylläs, tunturi, äkäslompolo, ylläsjärvi, lappi. ... Tämä safari sopii parhaiten ensikertalaisille, sillä retki tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua moottorikelkkailun saloihin sekä Ylläksen lumoavaan luontoon. Turvaohjeiden sekä ajo-opetuksen jälkeen suuntaamme ...

  3. Moottorikelkkasafarit

    Moottorikelkkasafarilla pääset kokemaan Vuokatin parhaat maisemareitit tai viettämään aurinkoisen päivän pilkillä! Kelkkailemme uusilla hiljaisilla nelitahtikelkoilla turvallisesti oppaan johdolla Vuokatin huikeissa maisemissa. Uuden teknologian ansiosta kelkat ovat entistä ympäristöystävällisempiä ja ajomukavuudeltaan sekä ...

  4. Kinos Safaris

    Vuokraa moottorikelkka. Katso viikko-ohjelma-20% alennus. moottorikelkan vuokrauksesta! Ota kaikki irti tämän talvikauden viimeisistä päivistä moottorikelkalla!-20 % Premium-moottorikelkoista ja -10 % Superior-moottorikelkoista. varaa heti. Palvelemme Levin vieraita ympäri vuoden!

  5. SnowFun Safaris

    Snow Fun Safaris on Ylläksellä Äkäslompolossa, seitsemän tunturin kylässä, sijaitseva niin talvisiin kuin kesäisiinkin Lapin ohjelmapalveluihin erikoistunut perheyritys. Kuten nimestämme saattaa päätellä, Snow Fun Safaris järjestää hauskoja retkiä. Snow Fun Safarit ovat paljon muuta kuin moottorikelkkailua, poro- tai ...

  6. Easy Snowmobile Safari Into The Nature / Helppo ...

    Moottorikelkka on omiaan talvisessa luonnossa liikkumiseen ja se on kaiken lisäksi hauskaa! Tämä matalan kynnyksen safari sopii koko perheelle. What is included? Winter clothing, transfers, snowmobile instructions and snowmobile safari 2 persons/snowmobile of approx. 1,5 hours, hot drinks, cookies, guiding / Lämpimät varusteet, kuljetukset ...

  7. TOKKA Safaris

    Moottorikelkka safarit ja - vuokraus Levillä. Snowmobile... TOKKA Safaris, Sirkka, Lappi, Finland. 5,213 likes · 36 talking about this · 308 were here. Moottorikelkka safarit ja - vuokraus Levillä. Snowmobile safaris and rentals in Levi, Lapland, Finl. TOKKA Safaris, Sirkka, Lappi, Finland. 5,213 likes · 36 talking about this · 308 were ...

  8. KOE KELKKAILUN LUMO (oppitunti+safari), Levi

    KOE KELKKAILUN LUMO (oppitunti+safari), Levi. Turvallinen ensikosketus moottorikelkkailun maailmaan. Yksi parhaimmista kulkuvälineistä talvisessa Lapin luonnossa on moottorikelkka. Taloudelliset ja vähäpäästöiset nelitahtikelkat tarjoavat ja mahdollistavat upean tavan päästä luontoon. Lappilaisille moottorikelkat voivat olla jopa ...

  9. Moottorikelkkailu ja safarit

    Privaatti moottorikelkka safareita ja revontulisafareita pienille porukoille, perheille ja pariskunnille. Lisätietoja Luckyranch.fi. Pyhä Igloos. ... eSled Safari Lampivaaran ametistikaivokselle Ke kello 12:00-18:00 Aktiviteetit 29.11.2023 - 30.4.2024 Lue lisää. Pohjolan Yöt eSled Safari Ma, Ke & Pe 19:00-22:00 ...

  10. Moottorikelkkasafari

    Nopein, äänekkäin ja addrenaliinia nostattavin tapa liikkua Lapin luonnossa. Safarimme sukeltavat tuntureilta lumisiin metsiin esitellen seudun komeimmat maisemat. 2 tunnin safarilla nautitaan kahvit maastossa, 4 tunnin safarilla kokataan lounas nuotiolla ja ruokaillaan luonnon helmassa. Mikäli intoa riittää, tarjoamme myös yön yli kestäviä kelkkasafareita.

  11. Varaa aktiviteetit ja retket

    Lapland Safaris parhaat aktiviteetit Lapissa: moottorikelkkailu, poro ajelu, husky ajelu, maastohiihto, lumikenkäily, pilkkiminen. Tule vieraaksemme Rovaniemelle ...

  12. Mönkijä-, moottorikelkka- sekä vesijetti-safarit, ajot ja vuokraus

    Historiaa. Sydän-Hämeen Safarien toiminta käynnistyi kesällä 1999 ja kokemusta safareiden järjestämisestä meiltä löytyy näin ollen 24-vuoden takaa. Yritysideana on tarjota yhteistyökumppaneiden kanssa tasokkaita elämysretkiä luontoon. Olemme erikoistuneet Etelä-Suomen yritysten asiakas- sekä henkilöstötilaisuuksien ...

  13. Varaa moottorikelkkasafari Lapissa

    Kuvittele, miltä tuntuu kiitää moottorikelkalla pitkin lumisia ja avoimia maastoja, kun tuuli viuhuu vauhdin hurmaa, mutta talvihaalari pitää lämpimänä. Ketterä moottorikelkka on paikallisille tärkeä liikkumisväline. Tarjoamme maistiaisia paikallisesta elämäntyylistä 2-6 tunnin moottorikelkkasafareillamme.

  14. Moottorikelkkasafari Nuotiokierros

    Kellonaika 09:00 10:00 11:00 12:00 13:00 14:00 15:00 16:00 17:00 18:00 19:00 20:00 21:00 22:00. Nimesi/yrityksesi: Sähköpostiosoitteesi: Puhelinnumerosi: Viestisi meille: Haluan myös tarjouksen majoituksesta ryhmälleni Hyväksyn ehdot ja olen lukenut tietosuojaselosteen. Ensikertalaisillekin sopiva safari tarjoaa ajoelämyksiä kauniissa ...

  15. Kola Extreme Safaris

    Kola Extreme Safaris on jo yli 30 vuoden ajan järjestänyt unohtumattomia seikkailuja Itä-Lapissa. Yritys tarjoaa monipuolisia aktiviteetteja, kuten moottorikelkka-, mönkijä-, metsästys- ja kalastussafareita. Toimistomme sijaitsee Sallassa, lähellä upeita luontokohteita. Kola Extremen tavoitteena on tarjota turvallisia ja laadukkaita ...

  16. Moottorikelkkavuokraus

    Kinos Safaris. Avoinna 9-17. Myllyjoentie 4 99130 Levi. [email protected] +358 50 403 2000. Tietosuojaseloste. Meillä käy myös epassi, edenred ja smartum (valitettavasti virikemaksut eivät käy verottajan kannan mukaan moottorikelkkoihin liittyvään toimintaan). Pikalinkit.

  17. Paljakan safarit ja majoitus

    Paljakan Safari on Paljakassa toimiva moottorikelkka vuokraamo, moottorikelkka safari yritys. Paljakan safarit ja majoitus, Puolanka. 155 likes · 6 talking about this. Paljakan Safari on Paljakassa toimiva moottorikelkka vuokraamo, moottorikelkka...

  18. Moottorikelkkasafari Nuotiokierros

    Moottorikelkkasafari Nuotiokierros. 129 .00. /kuljettaja. Ensikertalaisillekin sopiva safari tarjoaa ajoelämyksiä kauniissa maisemissa. Moottorikelkan käsittelyn oppii nopeasti ja ajaminen on hauskaa ja turvallista kokeneen oppaan johdolla. Tällä safarilla ajamme helppoa reittiä lumista luontoa ihaillen ja mukavasta kyydistä nauttien.

  19. Elektrostal

    In 1938, it was granted town status. [citation needed]Administrative and municipal status. Within the framework of administrative divisions, it is incorporated as Elektrostal City Under Oblast Jurisdiction—an administrative unit with the status equal to that of the districts. As a municipal division, Elektrostal City Under Oblast Jurisdiction is incorporated as Elektrostal Urban Okrug.

  20. Elektrostal

    Elektrostal , lit: Electric and Сталь , lit: Steel) is a city in Moscow Oblast, Russia, located 58 kilometers east of Moscow. Population: 155,196 ; 146,294 ...

  21. Lapland Safaris

    Katso millaisia erilaisia aktiviteettejä me Lapin Safari järjestämme: moottorikelkka, poro, husky, lumikenkäily, hiihto, sekä revontuli- ja yöttömänyönretket. Aktiviteetit; Sähkömoottorikelkkailu; Sähkömoottorikelkkailu Nauti arktisesta luonnosta uusilla hiljaisilla ja päästöttömillä sähkömoottorikelkoilla.

  22. Elektrostal Map

    Elektrostal is a city in Moscow Oblast, Russia, located 58 kilometers east of Moscow. Elektrostal has about 158,000 residents. Mapcarta, the open map.

  23. Russia's Nuclear Deterrent Command Center Imperiled by ...

    A Russian nuclear deterrent command center in Moscow has been imperiled by power outages that have impacted more than one-quarter of the region's cities amid freezing temperatures, a Russian ...